keskiviikko 7. lokakuuta 2009


Lauantaina askartelimme äitini kanssa syystunnelmissa erinäköisiä, pienempiä ja suurempia juttuja. Itse tapani mukaan huovuttelin, mutta teinpä myös jäkälästä ja marjoistakin jotain. Äiti ryhtyi ahkeroimaan variksenmarjanvarvuista sydämen muotoista seinäkoristetta, josta lisään mahdollisesti kuvan myöhemmin.
Pujottelin pihalta keräämiäni pihlajan- ja ruusunmarjoja tukevaan rautalankaan ja nyt annan niiden kuivua rauhassa sisällä. Tällä tai ensi viikolla muotoilen niistä sydämen, tai jonkun muun, mallisia ja kiinnitän niihin soman ripustusnauhan. Pihlajanmarjat tosin näyttävät nyt niin pahasti mustuneilta, että niitä tuskin kehtaan käyttää. Onneksi ruusunmarjoja on vielä lisää. Jäkälästä tein pikatyönä sydämen mallisen kranssin, jonka lopputulos oli enemmän tai vähemmän miellyttävä...

Jäkäläkranssin jälkeen kiinnitin tekemilleni huopasydämille kuumaliimalla pikkiriikkiset rautalankasiivet ja ne näyttävät nyt mielestäni oikein kivoilta


Lopuksi otin vielä kuvan enkelistä, jonka olen tehnyt äidille jo aikasemmin. Tämäkin on tehty piparkakkumuottiin ja koristeltu pienillä helmillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti